ETUSIVU Kalliosuon Sisu Ry


KALLIOSUON SISU RY

Kalliosuon Sisu ry/Kallsi on yleisseura, jonka toiminnan painopiste on joukkuelajeissa.
Tänä vuonna ne ovat lento- ja jalkapallo ,jääkiekko.

Varsinaisen kilpailutoiminnan lisäksi Kallsilla on Sonkajärvellä merkittävärooli kuntoliikunnan edistämisessä niin junioreissa, kuin senioreissakin.
Meille on tärkeää saada erityisesti tyttöjä ja poikia iloisen liikunnan harrastamisen
pariin, vanhemmat tulevat sitten perässä. Jokainen voi olla mukana toiminnassamme, joko osallistumalla itse tai tukemalla muuten.

Kallsilla on vahva perintö seurana, mutta kehittyäkseen seuran tulee saada uusia
ihmisiä mukaan erityisesti valmennus- ja huoltajatoimintaan. Vanhemmilla on monia tehtäviä;harjoituksiin tuominen ja hakeminen, mutta kannattaa kysyä myös, olisiko
kioski-, huoltaja-ja ohjaustehtävissä avun tarvetta.

Lisäksi erilaiset keräykset ja tempaukset sekä yrityksille tehtävät työpanokset
kuuluvat osana toimintaan, sillä isolle pelaajamäärälle lajin harrastamisen
takaaminen vie myös varoja.

Seuran jäsenmaksun maksaminen on myös tärkeää. Jäsenmaksumme on
5 e/hlö tai perhemaksu 10 e/perhe. Maksun voi suorittaa seuran tileille
Sonkajärven Osuus-pankkiin tai Säästöpankki Optian Sonkajärven konttoriin tai verkkopankissa.

Seuran lipun alla harrastaminen on edullista, sillä ns. harrastemaksumme ova
erittäin pienet 10-30 euroa/pelaaja.

Kaikesta toimintaamme liittyvästä saa lisätietoa nettisivuillamme olevilta seuramme vastuuhenkilöiltä.

Tule rohkeasti mukaan toimintaamme tukemaan arvokasta lastemme ja nuortemme kasvatustyötä Sonkajärvellä!